Kuukauden kasvo – Seppo Järvinen

Seuraavaksi kerraksi Seppo haastaa Emilia Hyvärisen.

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?
Seppo ”Sepi” Järvinen Asikkalan Hillilästä. Tällä hetkellä olen vaihto-opiskelijana Norjan teknillis-luonnontieteellisessä yliopistossa (NTNU) Trondheimissa. Kotiyliopistossani Aallossa luen kiinteistötaloutta ja tavoitteenani olisi valmistua maanmittausinsinööriksi (DI) vuoden-parin kuluttua.

Olet parhaillaan Norjassa, miten päädyit sinne opiskelijavaihtoon?

Alunperinhän en ollut vaihtoon menossa. Jossain välissä opiskeluja tuli kuitenkin sellainen ajatus, että voisi hieman parantaa kielitaitoa ja hankkia uusia kokemuksia. Olin nähnyt ja kuullut NTNUI:n vahvasta yhteisöllisyydestä ja hyvästä reeniseurasta, joten muita vaihtoehtoja ei tullut mieleenikään.

Mikä on ollut parasta antia Norjassa olemisestasi?

O-gruppan porukka ja uudet maastot.

Keitä perheeseesi kuuluu?

Isä, äiti ja Asta-sisko sekä pari kissaa.

Milloin aloitit suunnistuksen?

8-vuotiaana Raikkaan suunnistuskoulussa Näsin Antsan ohjauksessa.

Miten tutustuit LS-37:n toimintaan?
Aikojen saatossa kaikenlaisten kisojen yhteydessä.

Tulevan kauden tavoitteesi?
Sujuvat suoritukset Jukolassa, Tiossa ja SM-viestissä. Siinä sitä sarkaa riittääkin.

Missä maastossa ensi kertaa suunnistit?
Luultavasti Aurinkovuoren kartalla Vääksystä länteen.

Levy- vai peukalokompassi?
Peukku

Onko joku suunnistusmaasto jäänyt erityisen hyvin mieleen?
Hälvälä ja Rismalahti (Salonsaaressa)

Mitä muita lajeja olet harrastanut tai harrastat?

Juoksu, hiihto ja hisu, mutta harrastellen, ilman tavoitteita.

Entä miten muuten vietät vapaa-aikaasi?
Mikä vapaa-aika? Aika kuluu hyvin koulun, reenailun ja kotitilan töiden ääressä. Jos luppoaikaa löytyy, niin kulutan sen mielelläni karttojen tai metsätöiden parissa.

Mitä seuroja olet edustanut?
Asikkalan Raikasta ja NTNUI:ta

Onko sinulla ollut valmentajia?

Näsin Antsa valmensi junnusarjoissa.

Keskimatka vai pitkä?
Pitkä todellisilla reitinvalintaväleillä ja rytmityksellä, eikä millään 40 rastin tulitikkuväleillä!

Lempitreenisi?
Reipasvauhtinen 20k:n juoksu hyvässä porukassa tai pitkä PK-hiihto kaverina vain omat ajatukset.

Parhaimmat saavutuksesi?

SM-pitkä H15 9.s Kytäjällä sekä aloitusosuuden piikkipaikka SM-viestissä Takkulassa.

Mikä suunnistuksessa on parasta?
Kaikki. Kaverit, jos on pakko nostaa jokin ylitse muiden.

Ovatko sinua vaivanneet loukkaantumiset?
Viime syksynä vääntyi nilkka höntsä-koriksessa ja sen johdannaisena akilles on alkanut vaivata.

Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Hirvi

Lempiaineet koulussa?
Matematiikka, fysiikka, kemia ja liikunta

Onko sinulla ollut taukoa suunnistuksessa? Jos on, miksi?
Ei. Miksi olisi?

Mitä omalla TV-kanavallasi esitettäisiin?
Urheilua, (britti)dekkareita, Kummeli, Sydämen asialla ja hieman politiikkaa.
Toisaalta, jos haluaisin pysyä poissa TV:n äärestä (käyttämässä aikaani johonkin ”hyödyllisempään”), niin silloin kanavalla pyörisivät Salatut elämät sekä Kauniit ja rohkeat loppumattomina uusintoina.

Tätä et vielä tiennyt minusta:
Olen aina pitänyt kartoista. Taipumuksia niiden tekoon on ilmeni jo 4-vuotiaana. Ensimmäinen suunnistettava kartta kotipihasta valmistui puolestaan 9-vuotiaana.

Oletko ollut jälki-istunnossa?
En.

Mikä on tuorein kosketuksesi kulttuuritarjontaan?
Taitaa mennä vuoden taakse, kun Retuperän WBK esiintyi Helsingin musiikkitalossa

Osaatko käynnistää pyykinpesukoneen?
Koko prosessi kamppeiden likaamisesta pyykkämisen kautta takaisin vaatekaappiin sujuu.

Täydennä lause: Vaikka olen aina halunnut…
En ole oppinnut juoksemaan viestejä. Yritys jatkuu…

Mikä oli viime viikon kohokohta?
Norges cup-viikonloppu Kaakkois-Norjassa. Hienoja maastoja, hyvät järjestelyt ja hyvä porukka reissussa.

Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
Puhumaan sujuvaa small talkia

Mikä sai sinut viimeksi menettämään malttisi?
Unessa mopoauto ajeli Vääksyn urheilukentän maastoissa, jossa ei moottorivoimin saisi liikkua ja otin pulttia oikein kunnolla. Reaalimaailmassa olen hermostunut kunnolla viimeksi varmaan tietokoneen kanssa tapellessa.

Unelma, jonka aiot toteuttaa?
Lähteä Lappiin vaeltamaan. Sitä ennen valmistun DI:ksi

Mikä on Asikkalassa asumisen varjopuoli?
Rehellisesti sanottuna ei tule mitään mieleen. Sen mitä ei ole Asikkalassa, löytää Lahdesta, mikä riittää meikäläiselle.

Mikä on paras tapa viettää vapaapäivää Asikkalassa?
Kesällä hengailu Vääksyn kanavalla. Talvella hiihtely Aurinkovuorella.

Oletko viime aikoina repinyt kilpiä mopoautoista?
Vain edellä mainitussa unessa, mutta silloin siitä lähti kuoretkin.

Kuvaile suhdettasi ylipäätään mopoautoihin.
Vahva vihasuhde

Minun mielestäni (jatka)
… er borte bra men hjemme best

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:

Analyyttinen ihme hyypiö

Mitä seuraavista sanoista tulee mieleesi:
Aika – suhteellista, mutta yleensä liian vähän
Kevät – yksi neljästä parhaimmasta vuodenajasta
Kuuma –  hiki, jano ja paarmat
Lumi –  hisuttelu
Mielenmaisema – näkymä mökkilaiturilta
Tunturi – Tunturisuunnistus olisi kiva juosta
Sade –  olosuhteille ei voi mitään